Historia

Auralainen partiotoiminta sai alkunsa vuonna 1946, jolloin Aurassa aloitti uusi tyttölippukunta nimeltään Auran Kurjet. Auran Kurkien perustajana ja ensimmäisenä lippukunnanjohtajana toimi Saara Mäkinen.  Vuonna 1947 Eero Hyttinen perusti paikkakunnalle poikalippukunnan joka sai nimekseen Auran Eräpojat. 15.2.1948 Lippukunnille perustettiin Kannatusyhdistys, innostajina konttoripäällikkö Heimo Salminen ja majuri Toivo Ahtimo.

Alussa Auran seurakunnan nuorisotyöntekijät vetivät partiota. Auran partioaktiivisuus vaihteli sen mukaan, miten innostunut virassa oleva nuorisotyöntekijä oli partiosta. Auran Kurjilla ja Eräpojilla oli paljon yhteistä leiritoimintaa. Esimerkiksi leiritarvikkeet olivat yhteisiä, mutta koskaan lippukunnat eivät olleet yhdessä leirillä. 1961  Partiomaja valmistui Auran kirkonkylälle, nykyiselle  paikalleen.

6.5.1977 lippukunnat yhdistettiin ja perustettiin yhteislippukunta Auran Eräkurjet. Pienellä paikkakunnalla oli aika radikaalia, kun pojat ja tytöt olivat samassa lippukunnassa. Esimerkiksi johtaja nukkui leirillä poikien teltan oven edessä, jotta pojat pysyisivät yön teltassa.

Maaliskuussa 1980 Auran Eräkurjissa suunniteltiin sinipohjaista lippua hopeisin kurjin. Ehdotus hyväksytettiin Suomen Partiolaisten tunnustoimikunnalla ja lippu saatiin parissa kuukaudessa. Naulaustilaisuus pidettiin 2.5.1980 ennen partiomarssille lähtöä. Huivimerkkimme on suunnitellut Riikka Laaksonen vuonna 1995 tai 1996. Heraldisessa sommittelussa auttoi Visa Liippola. Suomen Partiomuseon arkisto kertoo huivimerkin aiheesta: Merkin lintu on eteenpäin matkaava kurki. Alhaalla virtaa Aurajoki, joka on tärkeä elementti lippukunnan toiminnassa.

1980-luvun lopulla oli hiljaista, kun aktiivisimmat johtajat lähtivät opiskelujen mukana muualle. Jossain vaiheessa kokoontui vain sudarilauma. Hetkeen ei ollut mitään toimintaa.

Vuonna 1992 toimintaa ”herätettiin henkiin” muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen. Siitä lähtien Aurassa on ollut aktiivista ja monipuolista partiotoimintaa. Vuonna 1992 Pappavartio perustettiin Kannatusyhdistyksen tueksi. Vuonna 1993 lippukunta hankki kaksi kanoottia, joiden nimiksi tuli Onni ja Tuuri. Vuonna 1995 hankittiin Usko ja Toivo -kanootit.